Väreillä on suuri merkitys ihmisille. Ne vaikuttavat ajatuksiimme, tunteisiimme. Väreillä on kulttuurillisia merkityksiä ja opetettuja merkityksiä. Aiemmin kävimme läpi jo joidenkin värien merkityksiä pintapuolisesti joten, tässä jatkamme samaa eteenpäin ja pintapuolisesti yhä tässäkin, sillä väreillä on niin paljon erilaisia merkityksiä, ei vain Euroopan sisäisesti, mutta myös muissa maanosissa ja kulttuureissa värien merkitykset vaihtelevat rajusti. Värisymboliikan ja väriopin tuntemus on hyödyllistä kaikille niille, jotka suunnittelevat ja rakentavat ympäristöämme. Väreillä voi vaikuttaa tiedostamattomasti päätöksiimme. Tuskin näet missään kirkkaanpunaista kirjastoa tai jäänsinistä oluttupaa. Sen sijaan vanha teatteri voi olla häränpunainen ja uimahalli merenvihreä.

1800-luku toi lisää väriä elämään

Luonnontieteellisen tutkimuksen läpimurrot Euroopassa 1800-luvulla toivat värioppiin lisää uusia näkökulmia. Tutkimustulokset vaikuttivat merkittävästi muun muassa Ranskassa 1800-luvun loppupuolella alkaneen taiteellisen ilmaisun vallankumoukseen, sekä kuvataiteen väriopin kehitykseen.

Vihreä tarkoittaa elämää

Vihreä väri tarkoittaa maailmanlaajuisesti turvallisuutta ja ajatus juontaa monesti luonnosta. Vihreä oksa ja vihreä valo toimivat symbolina toivolle, luottamukselle ja luvalle tehdä jotain. Samalla vihreä valo on liikennevaloissa kertomassa, että on ok liikkua ja monessa muussakin opasteessa se kertoo vapaasta liikkumisesta. Vihreä liittyy vahvasti myös kirurgiaan, armeijaa ja ympäristöön. Joillekin vihreä tuo mieleen myös negatiivisia asioita kuten myrkyt, home ja mätäneminen. Kirurgeille vihreä tuli väriksi siksi, että puhdas valkoinen aiheutti leikkaussalissa häikäisyä sitä myöten, kun leikkaussalien valot vahvistuivat. Kirurgin vihreän värin huomattiin myös nopeasti rauhoittavan potilaita. Osittain varmaan siksi, että veri ei näyttänyt niin pahalta vihreässä vaatteessa kuin täysin puhtaalla valkoisella, mikä siis oli alun perin kirurgien väri jo 1880-luvulta.

Kukkien värit

Kukkia on käytetty myös satoja vuosia ihmisen ajatuksien ja tunteiden tulkkina ja apuna. Esimerkiksi lilan sävyjä kuvataan juhlaviksi ja ne sopivatkin erilaisiin tilanteisiin, joissa kohdataan suuria ilon tai surun tunteita. Lila on väreistä henkisin, ja se edustaa mm. mystiikkaa ja salaperäisyyttä. Värinä lilalla on rauhoittava vaikutus ja se kannustaa ihmisiä luovuuteen. Kun läheisesi on kohdannut suuria ilon tai surun tunteita, välitä hänelle toivotuksesi liloilla väreillä. Vastaavasti valkoinen on Euroopassa värinä puhdas, kepeä ja viaton. Sillä on rauhoittava vaikutus ja sen pehmeys luo toivoa. Yksinkertaisen ja selkeän luonteensa vuoksi valkoinen sopii moneen tilanteeseen; niin lämpimiä ja iloisia kesäpäiviä viilentämään, kuin myös tuomaan toivoa surun hetkillä. Valkoinen viestii: kaikki päättyy hyvin. Värien käytössä pitää kuitenkin aina muistaa kulttuurien erot, sillä varsinkin päävärien merkitys voi olla täysin erilainen siirryttäessä kulttuurista toiseen.

Värien Maailma